keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naistenpäivänä: Janne Ruokonen: Kauneudesta naisen

Kauneudesta naisen
Janne Ruokonen
87 s. 
2017










Arvostelukappale kirjailijalta


Kun Janne Ruokonen otti minuun yhteyttä tarjotakseen arvostelukappaletta kirjastaan Kauneudesta naisen, tiesin heti mistä kirjasta kansainvälisenä naistenpäivänä kirjoittaisin. Miehen kirjoittama kirja naisen kauneudesta, mikä voisi olla parempi aihe naistenpäivänä? Kirja ilmestyy tänään, 8.3., mutta minä sain sen luettavaksi hieman ennakkoon.


Kauneudesta naisen sisältää sata tavattoman kaunista, runollisesti kirjoitettua esimerkkiä siitä mikä naisessa voi olla kaunista. Kiehtovinta teosessa on se että Ruokonen on kirjoittanut runot sinä muodossa, lukijalle, mutta jos ymmärsin oikein hän ei silti ole kirjoittanut runoja tietylle naiselle - hän on kirjoittanut kokoelmansa naisille. Kaikille naisille, kaikenlaisille naisille. Se on kaunista.

Ei, en ole kovin kokenut runojen lukija enkä todellakaan ole kokenut runoista kirjoittamaan. Silti tavoitteenani on tänä vuonna käsitellä runoja myös enemmän blogissani ja Kauneudesta naisen saa tämän aloittaa. Lähestyn kirjaa tunnepohjalta, en sillä perustein millaisia teoksen runot olivat... runollisesti? Sillä Ruokosen runoista minulle jäi päällimmäiseksi todella hyvä olo. Se oli tärkeintä.

Elämme ulkonäköpaineiden aikaa. Itse en tunnusta olevani millään klassisella tavalla kaunis, en sillä tavalla kuin sitä naiselta monet odottavat. Te, jotke tunnette minut, jotka olette minut nähneet, ette ehkä edes ihmettele että saan kuulla ulkonäöstäni joskus tuntemattomilta ihmisiltä. Kyllähän se kirpaisee, vaikka olenkin jo tottunut siihen. Mutta. En lähde nyt tuolle polulle, vaan lähden siihen miten Ruokonen käsittelee naista ja naisen kauneutta kirjassaan.

Kauneudesta naisen pitää siis sisällään sata tavattoman kaunista runoa. Sata runoa, joista jokaisessa keskitytään pieniin yksityiskohtiin naisissa. Toki teos pitää sisällään ulkonäköön liittyviä runoja mutta niissäkään ei keskitytä kokonaisuuteen vaan yksityiskohtiin - ja esimerkiksi siihen miten monenlainen vartalo voi olla kaunis.


Olet kaunis, 
kun haluat olla juuri siinä, 
rakkeana vierelläni. 
Kilometri toisensa jälkeen
kuljetan sormiani ihollasi, 
hyväillen rakastavan jäljen
kehosi syvään muistiin. 


Ja kute sanottua, ei Ruokonen pelkästään ulkonäöstä ja sen kauneudesta kirjoita. Hän kirjoittaa siitä miten kaunis nainen on kun hän nukkuu, kun hän nauraa, kun hän sanoo rakastavansa. Ruokonen kirjoittaa kauniisti, tavalla joka lämmitti ainakin tämän naisen sydäntä kovasti.

Kauneudesta naisen pitää sisällään myös esseen jossa Ruokonen käsittelee ajatuksia herättävällä tavalla naisen kauneutta. Keskeisenä ajatuksena esseen lukemisen jälkeen minulle jäi se, että jokaisessa naisessa on kauneutta. Ja se juuri on tärkeä asia, se asia mitä en itsekään niinä huonoina päivinä nää. Meissä kaikissa on kauneutta, me kaikki olemme kauniita! Tähän tulen ilman muuta palaamaan vielä toiseen kertaan - ehkä vielä useammin.

Kiitos, Janne Ruokonen, kiitos että kirjoiti tämän. Tämä säilyy omassa hyllyssäni voimakirjana, niille hetkille kun katson peiliin enkä pidä siitä mitä näen. Silloin otan tämän kirjan hyllystä ja luen muutaman runon - ehkä tunnen sen jälkeen olevani aavistuksen kauniimpi.

Kirja kuuluu #satasuomalaista2017 -haasteeseeni ja lisään sen Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mukavalta kirjalta. Itse kirjoitin edelliselle naisystävälleni kerran 50 syytä miksi pidän hänestä. Ei ollut edes vaikeaa keksiä niin montaa. Klassinen kauneus ei yleensä ole niin kiehtovaa kuin persoonallisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhani, tuo on hieno teko! 50 syytä on paljon, mutta varmasti jos oikeasti pitää ihmisestä niin niitä syitä löytyy helposti. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!